Virtaslaisten tapaaminen 2017

Tähän blogisivuun on laitettu "Virtaslaisten päivän" kuvia. Heinäkuun 16. oli kaunis kesäpäivä. Noin 60 oli tapaamisen kutsua noudattanut. Väki oli hyvällä päällä ja mielissään kaltaistensa tapaamisesta. Myös "alkuperäisten" virtaslaisten kumppanit näyttivät olevan tyytyväisiä sukuun, johon heidät on täysivaltaisena otettu mukaan.

Kokoontuminen ja mukana olleiden esittäytyminen Huuhkajanvuorella


Tässä sitä sitten ollaan. Kuka kukin on, selvisi väen esittelyssä. Se tehtiin Virtasen Lempin ja Kallen lasten mukaisin ryhmin.

Me olemme Taimin joukkoa
me Toinin

me Yrjön

me Bruunon

me Esterin
ja me Aunen joukkoa

Linja-autolla Riuttalaan, Karhulanmäkeen ja Ristimäkeen


Linja-automatkalla Lasse kertoi virtaslaisten tärkeistä paikoista

Bussimatkan jälkeen olimme Karhulanmäessä ja suuntasimme Ristimäkeen.

Siellä syötiin luonnon helmassa vanhan ajan ruokaa.

Ristimäessä muisteltiin taatamme Kallen kotia eli Toinin, Taimin, Yrjön, Bruunon, Esterin, Aunen ja Annan mummulaan.

Jaska kertoi mitä oli saanut keväällä selville Ristimäestä, Maria Justiinasta ja Eenokista.



Ja väki kuunteli.


Sukuselvityksen lähtöpisteessä Riutalla


Sitten matkasimme juurillemme Riutalle.

Lasse luovutti Riutan nuorelle emännälle puun käyntimme muistoksi.

Maria Justiinan kodin paikalla Vehkalahden Setälässä



Kovin paljoa ei enää Setälän torpasta ollut näkyvissä.


Juomapiste! Kyllä se oli hellepäivällä tarpeellinen.


Virtasen mummulan pihalla odottivat meitä nykyinen isäntäpari Maarit ja Veli-Pekka




Esterin nimikkopuun alla Juha kertoi mummulan historiasta.

Herkku-Mestassa nautimme lavialaisen pitopöydän antamista. Sieltä matka jatkui.

Sitten vaelsimme mummun ja taatan haudalle 





Lauloimme yhdessä suvivirren ja sytytimme kynttilän.

Saritan ja Lassen kodissa herkuteltiin ja juttu luisti


Saritan ja Lassen kodin lähimetsään Sinikka "istutti" Suomi 100 -puun.
Lasse oli koonnut sukupuun isolle paperille. Sellaisen sai vierailijat kotiin vietäväksi.

Sitten asetuimme lipputangon juurelle ryhmäkuvaan.

Jäähyväiset kesäteatterissa

Yhteinen päivämme päättyi kesäteatteriin. Siellä meidän Eijamme oli pääosassa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitäs sitten?