Mitäs sitten?

Marian ja Enokin elämää on pengottu nyt monelta puolelta. Ristimäen selvittely on ollut ainakin minulle mukava matka sukumme menneisyyteen. Ja opettavainenkin. Nyt menneiden aikojen "mummumme ja taatamme" elämästä  tietävät sukumme nuorimmatkin, jopa kolmivuotias Sakari.

Tuntuu siltä, että blogikirjoitukset ovat vilkastuttanut yhteydenpitoamme. Olemme yhdessä muodostaneet yli 60 virtaslaisten sähköpostijakelun. Viesteihin vastaanottajat ovat suhtautuneet myönteisesti. Uskon, että blogikirjoituksia on selattu. Joku on saattanut lukea ne tarkastikin ja mikä mukavinta kirjoituksia on myös kommentoitu. Tiedän, että kirjoittelu on rohkaissut tarttumaan puhelimeenkin.

Ristimäki on innostanut muitakin kuin itseäni. Esimerkiksi Iltasen Lasse on joutunut venymään, kun vakityöt ja ristimäkeläisten tietojen penkominen on ottanut aikaa. Kiitos Lasse! Aloittaessani kirjoittelua, en tiennyt taatani isästä ja äidistä paljoakaan, nyt olen asioista paljon enemmän perillä. Kiitos avusta!

Veli-Pekan ja Sinikan kokoama sukuselvitys oli hyvä perusta Ristimäenkin pohdiskeluille. Se on matkan varrella "laajentunut ja syventynyt" ja saanut vuosiluvut elämään. Myös tieto paikoista on täsmentynyt. Alla oleva kartta tarkentui pikku hiljaa. Nyt kartta on kattava ja siinä on meidän sukumme tärkeitä paikkoja Laviassa ja Riuttalassa. Luulen, että pääsemme tutustumaan osaan "rasteista" ihan paikanpäällä virtaslaisten tavatessa heinäkuun 16.

Tärkeitä paikkoja. Eenokin ja Marian syntymäkodit on merkitty tähdillä. Eenokin poika,
taatamme Kalle syntyi Riutalla. Hän nai Lempi Lyydia -mummun Heinimäestä.

Pitäisikö blogikirjoittelua jatkaa, kun on alkuun päästy? Mikä voisi olla sopiva aihe jatkolle?


Blogikirjoitusten tekeminen on ollut mukavaa. Olo on nyt melko tyhjä, kun kaikki mielessä ollut on Ristimäestä ja ristimäkeläisistä sanottu.

Virtaslaisten taivalta olisi mukava seurata lähemmäksi tätä päivää. Luulen, että meidän jälkipolvien olisi mukava tietää, millaisia muistikuvia taatastamme Kallesta ja mummustamme Lempi Lyydiasta on. Omat tietoni ovat vähäiset. Taatani Kallen olen tavannut pienenä. Päällimmäinen muistoni kuitenkin syntyi, kun tieto taatan äkillisestä kuolemasta tuotiin kotiimme. En muista äitini itkeneen niin surkeasti ja sydäntä särkevästi ennen tai sen hetken jälkeen. Lempi -mummuani en ole edes nähnyt. Ainoa valokuva on tuo "mummu mustissaan" -valokuva, joka löytyy meiltä monilta. Kun pari vuotta sitten opettelin piirtämään muotokuvaa, yritin maalata kuvan mummusta ja taatasta. Vaihdoin mummun puvun mustasta siniseksi, sipaisin poskille punaa ja laitoin hänen tukkansa sievästi nutturalle. Mietin millainen hän mahtoi olla? Minulla oli mukavia tuokioita tuntemattoman mummuni kanssa. Välillä taisi tulla vähän ikäväkin mummua - ja taataakin.



Mummumme Lempi Lyydia kuoli nuorena, viiskymppisenä. Hän kuoli ennen
kuin kukaan meistä jälkeläisistä oli syntynyt. Taata-Kaarlen (Kalle) sen sijaan
moni muistaa. Vaasassa virtaslaisten tapaamisessa joku kertoi taatan hienosta
tavasta: taata istutti jokaisen lapsensa syntyessä omenapuun.
Yksi blogin aihe voisi olla Virtasen lapsikatraan elämä. Mihin he kodistaan lähtivät, kenet kumppanikseen valistivat ja mitä siitä seurasi? Ehkä meitä kaikkia kiinnostaisi sekin, miten me itse kukin liitymme tähän ketjuun.
Kiinnostaisiko meitä koota kaikkien nähtäväksi tarinoita ja valokuvia Virtasen
Lempistä ja Kallesta  ja heidän lapsistaan, heidän elämänvaiheistaan jne.?

Mitä mieltä olet? Jatketaanko ensi talvena? Mitkä on sinun ajatuksesi asiasta? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virtaslaisten tapaaminen 2017